perjantai 6. marraskuuta 2015

Sijoitussalkun allokointi

Sijoittaminen ja säästäminen on pitkäjänteistä puuhaa ja erilaiset elämäntilanteet vaihtelevat. Tämän olen pyrkinyt huomioimaan sijoitussalkun ja säästämisen allokoinnissa. Olen jakanut sijoittamisen ja säästämisen kolmeen erilliseen osaan. 

Merkittävä osa varoistani on sijoitettuna pitkän tähtäimen sijoitussalkkuun ja keskittyy osakkeisiin. Toinen osa on ollu asunnon ostoa varten tarvittava käteisvaraus. Sijoitukset ovat käteisenä tai matalan riskin kohteissa. Myös nopean realisoinnin mahdollisuus on huomioitu. Olen pitänyt sivussa merkittävää osaa lähinnä siksi, ettei sijoitussalkusta tarvitsisi realisoida osakkeita asunnon ostoa varten. Lisäksi kolmantena pottina olen aina erikseen säästänyt kuukausittain jonkin verran etukäteen seuraavan auton ostoa varten.  Tähän mennessä en ole yhtään autoa hankkinut velkarahalla ja tähän myös jatkossa pyrin.

Pitkän tähtäimen sijoitussalkku:

Aikasemmin sijoitin suoraan osakkeisiin, mutta viime vuosina olen lisännyt huomattavasti ETF-tuotteiden ja indeksirahastojen osuutta. Syitä siihen on lähinnä verotus, helppohoitoisuus ja pienet sijoitukset. Aika ei riitä aina katsomaan ja analysoimaan yhtiöitä. Myöskään oma tietämys ei ole aina riittävällä tasolla. Sijoittamalla osingot uudestaan sijoittaviin ETF-tuotteisiin tai rahastoihin vältän myös osinkojen verotuksen. En usko tämän suhteen tulevan helpotusta lähivuosina, vaan enempi jopa painetta on verottaa osinkoja ja tuottoja enemmänkin. Suoriin osakkeisiin sijoittaminen vaatii myös isohkoja kertaostoksia ja useamman ostoksen osto-ohjelman rakentaminen on vaikeaa. Lisäksi kaupankäyntikulut ovat jonkin verran nousseet. ETF ja rahastopuolella on tullut uusia mahdollisuuksia (nordnet) sijoittaa ilman mitään kuluja.

Pitkän tähtäimen osakesalkun jakauma (noin 25 000€).


Tavoitteellinen ihannejakauma:

- Alle 50% suorissa osakesijoituksissa
- 15-25% Yhdysvaltoihin sijoitettuna ETF:n tai rahastojen kautta
- 15 % Kehittyviin maihin Sijoitettuna ETF:n tai rahastojen kautta
- 10-15 % Sijoitettuna pohjoismaihin lähinnä ruotsiin rahastojen kautta
- 5-10 % Käteiseinä, koroissa ja vaihtoehtoisissa sijoituksissa. 

Lähinnä seuraavia tuotteita olen käyttänyt viime aikoina:

- Nordnet välittäjänä
- Yhdysvallat - iShares Core S&P 500 UCITS ETF (nordnet kuukausisäästö)
- Kehittyvät markkinat - iShares Core MSCI Emerging Markets IMI UCITS ETF (nordnet kuukausisäästö)
- Pohjoismaihin Nordnet Ruotsi rahasto
- Seligsonin AAA ja korkorahastot 
- Lisäksi tarvittaessa muita Seligsonin rahastoja ja ETF-tuotteita

Näistä on saannut kasattua hyvän ja helpon ETF/rahasto kuukausisäästöpaketin, mitä voi aina hieman eri painolla tasapainottaa joka kuukausi.

Tulevaisuudessa varmaan lisään ETF-tuotteiden osuutta ja tiputan suorien osakesijoitusten osuutta. Kasvottomaan ETF-salkkuun tuskin siirryn kokonaan, koska olen aina tykännyt ajatuksesta omistaa jotain yhtiötä konkreettisesti. Pitkällä tulevaisuudessa edessä on myös vähempiriskisten sijoitusten kasvattaminen. Nykyiselläänkin houkuttelisi kiinteistö- ja metsärahastot, mutta mikään niistä ei ainakaan vielä ole kovin kustannustehokas.

torstai 5. marraskuuta 2015

Loputtomasti lihaa

Viime aikoina on paljon kohistu teurastamoiden toiminnasta. Vaikka eläinten oikeudet eivät ikinä erityisemmin ole kiinnostaneet, on kuitenkin hämmästyttävää, ettei teollisessa prosessissa pystytä suorittamaan edes tappamista häiriöittä. Hiljattain katselin A-studion lähetystä aiheesta ja valvoja oli kyllä käynnyt jokaisessa paikassa, mutta ilmeisesti aina kun valvoja on läsnä, niin yleensä kaikki on tiptop. Tämä nyt ei sinällään kovin yllättävää ole.  Suuria kysymyksiä herättää miten sitten muilla teurastamoilla? Suorasta toiminnasta ja salakuvaamisesta voi olla montaa mieltä, mutta tälläisessä tilanteesta ne mielestäni ajaa asian paljastaakseen epäkohtia. Jos kiinnostaa tietää mistä ja miten kotimainen liha tulee, niin suosittelen lukemaan Elina Lappalaisen kirjan "syötäväksi kasvatetut". Kirjassa käydään läpi suhteellisen neutraalisti eri kotimaisten tuotantoeläimien kasvatusta. 

Noin 2-3 vuotta sitten aloin omalta kohdaltani muuttamaan ruokailutottumuksia. Syitä oli lähinnä ekologiset ja se, että koin itseni ja yhteiskunnan syövän lihaa aivan liikaa. Keskityin enempi kasviksiin, kalaan ja "valkoiseen lihaan". Etenkin ns. "punaista lihaa" olen pyrkinyt välttelemään. Samalla tuli myös luettua aiheesta monelta kantilta ja mm. selvitettyä mitä msc-merkinnät tarkoittaa kalapaketeissa.
Tyypilliset pääruuat viikolla noin 4 vuotta sitten.

Viime viikko.
 
Muutos ei ollut kovin vaikea. Työpaikkaruokaloista löytyy helposti 2-3 ruokavaihtoehtoa ja siitä itselle sopiva. Ainoastaan kasvisruokaa voisi useamminkin olla tarjolla. Yksi kasvispäivä ruokavalioon viikossa on kuitenkin helppo rasti. Olen myös maitotuotteita pyrkinyt vähentämään ja se ehkä vaikein rasti ollut omalla kohdallani. Melko hyvin olen onnistunut ruokailutottumuksia muuttamaan. Pienin askelin, kun siirtyy eteenpäin. Loppujen lopuksi melko huomaamatta on punainen liha vähentynyt ruokavaliosta ja aikaisemmin yhden kasvispäivän sijaan saattaa viikossa olla jopa 2-3 kasvispäivää.

Loppukevennykseksi vielä aihetta sivuten musiikkia.




torstai 29. lokakuuta 2015

Linux Lubuntu

Esittelen tässä kirjoituksessa hieman sekalaisesti Lubuntu käyttöjärjestelmää, mitä käytän päivittäin. Voisin kirjoitella muistakin Linux jakeluista ja monilla on oma mielipide mikä on paras. Keskityn vain Lubuntuun, mistä itsellä eniten kokemusta. Itse olen käyttänyt Lubuntua 10 vuotta vanhassa läppärissä ja tällä hetkellä käytän sitä vajaa 6 vuotta vanhassa läppärissä.

Kyseessä on suositusta Ubuntu jakelusta tehty kevyempi versio erityisesti vanhempia tietokoneita silmällä pitäen. Käyttää mm. kevyempää LXDE työpöytää. Ubuntusta poiketen mukana tulee myös valmiina vähemmän ohjelmia. Suositut ohjelmat on kuitenkin helppo asentaa Lubuntun sovellusvalikoiman kautta.



Lubuntun voi ladata ilmaiseksi täältä ja sivuilla myös yleisesti käyttöjärjestelmästä. Suosittelen lataamaan LTS version, mikä on päivitetään useamman vuoden ajan. Asentaminen on helppo ja voi valita Suomen käyttökieleksi. Netistä löytyy useita asennusoppaita.

Lubuntun sovellusvalikoima
Kuvassa Lubuntun sovellusvalikoima, mistä on helppo asentaa muutamalla klikkauksella yleisiä ilmaisia perusohjelmia esim. kuvassa oleva LibreOffice.

Itse olen asentanut  mm. seuraavia ohjelmia:

- LibreOffice. Microsoftin Officen tapainen paketti taulukkolaskentaan ja tekstinkäsittelyyn. Lubuntun mukana tulee valmiina AbiWord ja Gnumeric.

- VLC-mediasoitin. Toistaa kaikki videot.

- Gimp. Yleinen ja suosittu kuvankäsittelyohjelma.

- Pinta. Paint.netin tapainen yksinkertainen kuvankäsittelyohjelma.

- Clementine. Monipuolinen ohjelma mm. mp3-tiedostojen kuunteluun.

- 7-Zip saa .rar pakkaustiedostot auki.

Linux käyttöjärjestelmissä on yleensä ollut vaikea saada MTV:n katsomo palvelu toimimaan, koska se käyttää Microsoftin silverlightia. Tämän saa helpoiten näkymään, kun lataa Googlen Chrome nettiselaimen. Chromeen on sisäisesti asennettuna valmiiksi mahdollisuudet flashin ja silverlightin toistoon. Chromea ei löydy Lubuntun sovellusvalimoista, mutta sen voi ladata googlen sivuilta ja asentaa pakettienhallintaohjelmalla. Samoin spotifyn ja skypen linux versiot löytyy valmistajien omalta nettisivuilta.

Itselläni ei mitään ihmeempiä käyttö- tai laitteistovaikeuksia ole ollut Lubuntun peruskäytössä eikä myöskään Ubuntun. Tiedän kuitenkin Linuxin käytössä välillä olevan jotain murheita ja niihin apua saa helpoiten googlettamalla tai ubuntu-suomen keskustelualueilta. Ubuntun vinkit käyvät melko yhtenäisesti Lubuntuun.

Varmaan jatkossakin tulen kirjoittelemaan Lubuntusta ja muista Linux jakeluista.

Lubuntu ohje
Lubuntun asennus (video)

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Miksi sijoitan?

Hyvä kysymys. Aloitin sijoittamisen vähän sattumalta kahdeksan vuotta sitten. Kesätöistä jäi yli sen verran paljon rahaa, että tuli sitten mietitty josko ne sijoittaisi johonkin. Aikaisemmin olin säästänyt lähinnä tilille ja yleensä joku isompi ostos mielessä. Säästötilit eivät isoja tuottoja tarjonneet ja en kokenut tarvitsevani rahoja lähivuosina. Sijoittaminen pidempi jänteisesti tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta. Olisin voinnut aikaisemminkin aloittaa ja turhaan kuvittelin, että aloittamiseen tarvitsee isohkoja summia. Loppujen lopuksi alkuun pääsee mitättömällä 10€ panostuksellakin.


Vuodet ovat vierineet ja olen silloin tällöin vaihtelevasti sijoitellut lisää. Välillä sijoitukset ovat paikoillaan junnanneet, mutta trendi on ollut nouseva. En koe sijoittamisen/säästämisen olevan mitenkään elämäntapaa hallitsevaa tai raskasta. Alkuinnostuksen jälkeen olen pyrkinyt pitämään sen helppona, enkä kovin usein katsele edes miten osakkeet tai rahastot ovat käyttäytyneet. En erityisemmin koe mistään materiaalisesta tai muusta elämyksestä luopuneeni. Olen pystynyt toteuttamaan kaikki toiveeni. Usein on vain jäännyt ylimääräistä rahaa minkä olen kokenut fiksuksi sijoittaa. Elämäntapani on aina ollut melko säästäväistä ja en ole ikinä ollut mitenkään erityisen tuhlaileva. Rahaa on jäännyt melko helposti menojen jälkeen yli aina jonkin verran. Suosin melko paljon kierrätystä ja sekin osaltaan vähentänyt menoja.


Itselläni ei sen kummemmin ole mitään tavoitteita sijoittamisessa ollut, kuten eläkkeelle jääminen aikaisemmin tai muuta. Olen määritellyt, että jos 100 000€ saavuttaisin. Lähinnä koen, että saan lisää vapautta ja turvaa tulevaisuudelle.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Vanhoilla tietokoneillakin pärjää

En ole yli 10 vuoteen hankkinut uutta tietokonetta. Olen pärjäillyt hyvin käytetyillä tietokoneilla, mitä olen saannut ilmaiseksi tai ostanut. Laskin, että tietotekniikkaa on mennyt 10 vuodessa noin 300€! Uuden tietokoneen ostaminen on tuntunut melko turhalta, kun kaikki ohjelmistot mitä olen tarvinnut on toiminut hyvin vanhemmissakin koneissa. Tietysti jos pelaisin uusia pelejä tarvitsisin tehokkaamman tietokoneen.

Uuden elämyksen sain, kun edellisestä pöytäkoneestani hajosi kiintolevy. Otin tilalle käyttöön 10 vuotta vanhan läppärin, mikä oli varakoneenani. Minulla oli jonkin verran aikaisemmin kokemusta testimielessä Linux Ubuntu käyttöjärjestelmästä ja kokeilinkin läppärissä sitten siitä johdettua kevyempää vanhoille tietokoneille parempaa Lubuntua. 10 vuotta vanha tietokone sai aivan uuden elämän ja tulikin sitä aktiivisesti käytettyä 3 kuukautta. Vaikka aika oli hieman jo ajanut tehojen suhteen ohi, oli kuitenkin koneen käyttö ihan siedettävää.

Uusi kiintolevy jäi hankkimatta ja hankin käytettynä "uuden" läppärin. Nykyinen käytössä oleva tietokone on vajaa 6 vuotta vanha, mikä maksoi käytettynä 70€. Koneessa oli hetken aikaa käyttöjärjestelmänä windows 7, mikä pyörikin ihan hyvin sen ikäisessä koneessa. Luovuin kuitenkin sen käytöstä ja siirryin kevyen Linux Lubuntun käyttäjäksi. Olin jo tykästynyt Lubuntuun ja huomannut sitä käyttäessä, että tällähän hoituu omalta kohdaltani aivan samat asiat, kuin windows 7 käyttöjärjestelmällä. Plussana Lubuntulla tietysti nopeus ja tietoturva. Tietokoneen käyttö enimmäkseen itselläni on netin selailua (firefox, chrome), officen käyttöä (libreOffice), musiikin kuuntelua (spotify) ja kuvien käsittelyä (gimp, pinta). Kaikki nämä onnistuu hyvin Lubuntulla. Ubuntu on myös varteenotettava käyttöjärjestelmä, mutta olen kaatunut enempi Lubuntun puoleen johtuen mukavemmasta työpöydästä ja nopeudesta.

Vanhalla windows koneellakin pärjää monta vuotta hyvin. Ei ole mikään pakko hankkia uutta konetta, jos vanha kone tuntuu hitaalta. Ensin kannattaa käyttää puhdistusohjelmia, asentaa käyttöjärjestelmä uusiksi ja kenties lisätä muistia. Mikäli haluaa lisää nopeutta suosittelen rohkeasti kokeilemaan Linux Ubuntua, Lubuntua tai jotain muuta linux jakelua. Mikäli nurkissa lojuu käyttämätön vanha tietokone voi ihan huoletta kokeilla siinä linuxia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ubuntu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lubuntu
http://www.ubuntu-fi.org/

Linux Lubuntu käytössä