perjantai 6. marraskuuta 2015

Sijoitussalkun allokointi

Sijoittaminen ja säästäminen on pitkäjänteistä puuhaa ja erilaiset elämäntilanteet vaihtelevat. Tämän olen pyrkinyt huomioimaan sijoitussalkun ja säästämisen allokoinnissa. Olen jakanut sijoittamisen ja säästämisen kolmeen erilliseen osaan. 

Merkittävä osa varoistani on sijoitettuna pitkän tähtäimen sijoitussalkkuun ja keskittyy osakkeisiin. Toinen osa on ollu asunnon ostoa varten tarvittava käteisvaraus. Sijoitukset ovat käteisenä tai matalan riskin kohteissa. Myös nopean realisoinnin mahdollisuus on huomioitu. Olen pitänyt sivussa merkittävää osaa lähinnä siksi, ettei sijoitussalkusta tarvitsisi realisoida osakkeita asunnon ostoa varten. Lisäksi kolmantena pottina olen aina erikseen säästänyt kuukausittain jonkin verran etukäteen seuraavan auton ostoa varten.  Tähän mennessä en ole yhtään autoa hankkinut velkarahalla ja tähän myös jatkossa pyrin.

Pitkän tähtäimen sijoitussalkku:

Aikasemmin sijoitin suoraan osakkeisiin, mutta viime vuosina olen lisännyt huomattavasti ETF-tuotteiden ja indeksirahastojen osuutta. Syitä siihen on lähinnä verotus, helppohoitoisuus ja pienet sijoitukset. Aika ei riitä aina katsomaan ja analysoimaan yhtiöitä. Myöskään oma tietämys ei ole aina riittävällä tasolla. Sijoittamalla osingot uudestaan sijoittaviin ETF-tuotteisiin tai rahastoihin vältän myös osinkojen verotuksen. En usko tämän suhteen tulevan helpotusta lähivuosina, vaan enempi jopa painetta on verottaa osinkoja ja tuottoja enemmänkin. Suoriin osakkeisiin sijoittaminen vaatii myös isohkoja kertaostoksia ja useamman ostoksen osto-ohjelman rakentaminen on vaikeaa. Lisäksi kaupankäyntikulut ovat jonkin verran nousseet. ETF ja rahastopuolella on tullut uusia mahdollisuuksia (nordnet) sijoittaa ilman mitään kuluja.

Pitkän tähtäimen osakesalkun jakauma (noin 25 000€).


Tavoitteellinen ihannejakauma:

- Alle 50% suorissa osakesijoituksissa
- 15-25% Yhdysvaltoihin sijoitettuna ETF:n tai rahastojen kautta
- 15 % Kehittyviin maihin Sijoitettuna ETF:n tai rahastojen kautta
- 10-15 % Sijoitettuna pohjoismaihin lähinnä ruotsiin rahastojen kautta
- 5-10 % Käteiseinä, koroissa ja vaihtoehtoisissa sijoituksissa. 

Lähinnä seuraavia tuotteita olen käyttänyt viime aikoina:

- Nordnet välittäjänä
- Yhdysvallat - iShares Core S&P 500 UCITS ETF (nordnet kuukausisäästö)
- Kehittyvät markkinat - iShares Core MSCI Emerging Markets IMI UCITS ETF (nordnet kuukausisäästö)
- Pohjoismaihin Nordnet Ruotsi rahasto
- Seligsonin AAA ja korkorahastot 
- Lisäksi tarvittaessa muita Seligsonin rahastoja ja ETF-tuotteita

Näistä on saannut kasattua hyvän ja helpon ETF/rahasto kuukausisäästöpaketin, mitä voi aina hieman eri painolla tasapainottaa joka kuukausi.

Tulevaisuudessa varmaan lisään ETF-tuotteiden osuutta ja tiputan suorien osakesijoitusten osuutta. Kasvottomaan ETF-salkkuun tuskin siirryn kokonaan, koska olen aina tykännyt ajatuksesta omistaa jotain yhtiötä konkreettisesti. Pitkällä tulevaisuudessa edessä on myös vähempiriskisten sijoitusten kasvattaminen. Nykyiselläänkin houkuttelisi kiinteistö- ja metsärahastot, mutta mikään niistä ei ainakaan vielä ole kovin kustannustehokas.

torstai 5. marraskuuta 2015

Loputtomasti lihaa

Viime aikoina on paljon kohistu teurastamoiden toiminnasta. Vaikka eläinten oikeudet eivät ikinä erityisemmin ole kiinnostaneet, on kuitenkin hämmästyttävää, ettei teollisessa prosessissa pystytä suorittamaan edes tappamista häiriöittä. Hiljattain katselin A-studion lähetystä aiheesta ja valvoja oli kyllä käynnyt jokaisessa paikassa, mutta ilmeisesti aina kun valvoja on läsnä, niin yleensä kaikki on tiptop. Tämä nyt ei sinällään kovin yllättävää ole.  Suuria kysymyksiä herättää miten sitten muilla teurastamoilla? Suorasta toiminnasta ja salakuvaamisesta voi olla montaa mieltä, mutta tälläisessä tilanteesta ne mielestäni ajaa asian paljastaakseen epäkohtia. Jos kiinnostaa tietää mistä ja miten kotimainen liha tulee, niin suosittelen lukemaan Elina Lappalaisen kirjan "syötäväksi kasvatetut". Kirjassa käydään läpi suhteellisen neutraalisti eri kotimaisten tuotantoeläimien kasvatusta. 

Noin 2-3 vuotta sitten aloin omalta kohdaltani muuttamaan ruokailutottumuksia. Syitä oli lähinnä ekologiset ja se, että koin itseni ja yhteiskunnan syövän lihaa aivan liikaa. Keskityin enempi kasviksiin, kalaan ja "valkoiseen lihaan". Etenkin ns. "punaista lihaa" olen pyrkinyt välttelemään. Samalla tuli myös luettua aiheesta monelta kantilta ja mm. selvitettyä mitä msc-merkinnät tarkoittaa kalapaketeissa.
Tyypilliset pääruuat viikolla noin 4 vuotta sitten.

Viime viikko.
 
Muutos ei ollut kovin vaikea. Työpaikkaruokaloista löytyy helposti 2-3 ruokavaihtoehtoa ja siitä itselle sopiva. Ainoastaan kasvisruokaa voisi useamminkin olla tarjolla. Yksi kasvispäivä ruokavalioon viikossa on kuitenkin helppo rasti. Olen myös maitotuotteita pyrkinyt vähentämään ja se ehkä vaikein rasti ollut omalla kohdallani. Melko hyvin olen onnistunut ruokailutottumuksia muuttamaan. Pienin askelin, kun siirtyy eteenpäin. Loppujen lopuksi melko huomaamatta on punainen liha vähentynyt ruokavaliosta ja aikaisemmin yhden kasvispäivän sijaan saattaa viikossa olla jopa 2-3 kasvispäivää.

Loppukevennykseksi vielä aihetta sivuten musiikkia.