sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Hyvää korkotuottoa

Olen monta vuotta tätä miettinyt, mutta en ole ikinä saanut sitä aikaiseksi. "Liikaa vaivaa", "ei ole sopivasti rahaa nyt" jne. Nyt vihdoin muutama viikko sitten sen tein! Kävin etupainoitteisesti sijoittamassa tulevia veronpalautuksia S-ryhmän alueosuuskauppojen osuuksiin. Puolessa tunnissa oli 12 kpl (ennestään oli yksi) osuuksia hallussa ja nyt hyviä korkotuloja odotellessa.

Jokaisen osuuden hinta oli 100€ ja korkotuotta vaihtelee 3 - 20% välillä. Jokaisen osuuden maksoin Norwegianin luottokortilla ja samalla keräsin yli 10€ alennusta lentolippuun bonuspisteiden myötä. Luottokortin laskun luonnollisesti maksan ajallaan, enkä anna mennä korolle.

S-ryhmän osuudet ovat nykyään melko suosittu sijoitusmuoto. Nähtäväksi jää vaikuttaako tämä miten lähivuosien korkomaksuihin.



sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Lubuntun päivitystä

Keväällä Linux Lubuntusta julkaistiin uusi pitkään tuettu versio 16.04 LTS Xenial Xerus. Nyt vihdoin tuli asennettua omallekkin koneelle. Edellinen asennettu versio oli 14.04 mitä päivitetään vielä huhtikuuhun 2017 asti. Nykyisen version tuki loppuu huhtikuussa 2019.

Käytössä nyt ei ihmeempiä eroavaisuuksia aiempaan ole. Hieman ulkonäkö muuttunut ja pellin alla sitten enemmän tapahtunut (mistä en mitään ymmärrä). Windows maailmasta tutut fontit olivat kadonneet jostain syystä, mutta hakemalla korvaavat fonttipaketit tämä korjaantui.

http://lubuntu.net/


maanantai 10. lokakuuta 2016

Bank Norwegian talletustili ja luottokortti

Lentoyhtiöstä paremmin tunnettu Norwegian on löytänyt sijoituskartalleni. Pohtiessani hyvä korkoista talletustiliä sattui silmääni Bank Norwegian. Säästötilin korkokin nousi 1,5% -> 1,75%. Ei huono nykyisessä tilanteessa. Plussana myös ettei nostorajoituksia ole.



Myöhemmin otin käyttöön Bank Norwegian luottokortin. Luottokortissa on mielenkiintoinen cashback ominaisuus. Käyttäessä sitä saa aina "CashPoint" pisteitä. Tietysti ostaessani lentoja kyseiseltä lentoyhtiöltä saa luottokortilla pisteitä enemmän. Pisteitä tosin ei voi käyttää, kuin Norwegian lentoihin ja valikoituihin yhteistyökumppaneihin. Muutaman kympin alennus lentolippuun ilmaiseksi on kuitenkin tervetullut bonus. Etenkin kun hyvin todennäköisesti lennän ainakin kerran vuodessa kyseisen yhtiön koneilla. Pisteitä voi tietysti kerryttää esim. bensaostoksista. Miinuksena on kova korko 21,92% jos antaa laskun mennä luotolle (luonnollisesti tarkan euron ihmisenä en anna). Monelle säästäjälle luottokortit on myrkkyä ainakin ajatuksen tasolla, mutta mielestäni oikein käytettynä tietyistä luottokorteista on oivaa hyötyä. Suomessa voimme vain haaveilla Yhdysvaltojen monipuolisista cashback luottokorteista.

Bank Norwegian luottokortin plussat ja miinukset

+ Ilmainen
+ Kerryttää bonusta (=ilmaista rahaa)
+ Jonkinlainen matkavakuutus, jos matka maksettu kyseisellä kortilla

- Kallis korko
- Lisäkustannukset valuutanvaihdossa eli kannattaa käyttää vain euro ostoksiin.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Mitä käteisen tilalle

Nordean ilmoitettua luopuvansa ilmaisesta käteisnostosta aloin pohtimaan vaihtoehtoja. Olen yleensä tykännyt nostaa ruokaostoksiin käytettävät rahat käteisenä. Se on helpottanut aina viikottaista seurantaa. Vaikka Nordea tarjoaakin jatkossa neljä ilmaista nostokertaa kuukaudessa aloin kuitenkin katselemaan muita vaihtoehtoja.

Päädyin hankkimaan ruokaostoksia varten ilmaisen S-pankin pankkikortin. Teen lähes kaikki ruokaostokset läheisestä S-marketista ja samalla tulee bonuskorttia höylättyä. Nyt siirrän tarvittavan summan kuun alussa S-tilille ja nappaan samalla myös 0,5% maksutapaetua. Tähän asti ruokaostokset ovat pyörineet joka kuukausi melko samoissa summissa, joten on helppo ennustaa tarvittava budjetti etukäteen. Vaikka ei suurista summista puhuta on ihan mielekästä kerätä helppoa bonusta normaaleista rutiiniostoista.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tilinpäätös 2015

Olen vuodesta 2008 seuraillut sijoitusteni kehittymistä säännöllisen epäsäännöllisesti. En sen tarkemmin ole ynnäillyt kehittymistä ja osakkeiden arvon muutoksia (ehkä pitäisi), mutta tälläinen yksinkertainenkin kuvaaja kertoo paljon. Mukavaa on ollut nähdä, että pitkässä juoksussa kuvaaja on kuitenkin mennyt koko ajan ylöspäin.



Tänä vuonna ostin asunnon ja se näkyykin sijoitussalkun hienoisena tippumisena. Olin jo rahaa siirtänyt sivuun asunnon ostoa varten ja sijoitussalkusta joutui vain pienen osuuden sipaisemaan. Vuosien 2010-2013 pitkä lasku kuvaajassa johtui myös asunnon lainalyhennyksistä ja tiukasta taloudellisesta tilanteesta (opiskelija). Asunnon myynnin myötä taas näkyikin kuvaajassa reiluna hyppynä ylös. Vuosi 2015 ei ollut sijoittamisen kannalta ainakaan omalta kohdaltani mikään tähtitieteellisen hyvä. Alkavana vuonna tuskin paljoa tulee osakesalkkua säädeltyä. Puolipassiivinen strategia on itselleni sopiva. Vuonna 2016 edelleen aamulla töihin ja illalla himaan.