lauantai 5. tammikuuta 2019

Tilinpäätös 2018

Taas on yksi vuosi vierähtänyt. Osakerintamalla oli niin tylsää, että tänä vuonna tuli keskityttyä enempi muihin juttuihin. Asuntolainaa tuli vähennettyä normaalia enempi. Lisäksi vähensin muutenkin säästämistä ja tuhlasin enempi itseeni. Loppuvuoden lasku innostutti taas sijoittamaan osakkeisiin. Salkun kohonnutta käteispainoa sai hieman tiputettua.

Pois tuli myytyä loput H&M osakkeet ja Hufvudstadenin osakkeet. Uusina sijoituksina tuli Konecranes, Outokumpu, Tokmanni ja Isharesin Turkey etf. Hieman tuli myös vertaislainoja kokeiltua Mintosin kautta. Ne ovat nyt toistaiseksi jääneet kokeilun asteelle. Osakemarkkinoiden muuttunut kiinnostavuus vaikuttaa myös tähän. Enempi olen yrittänyt painottaa indeksisijoittamisen suuntaan, mutta allokaatio pysynyt edelleen aika 50-50. Bank Norwegianin säästötilin koron tiputus harmitti. Sen myötä tuli avattua tili instabankkiin. Samalla tuli hajautettua käteisvaroja jos jompi kumpi pankki ajatuisi vaikeuksiin. Vaikka rahat sieltä saakin takaisin voi sitä joutua odottelemaan 4-5 viikkoa, kuten takavuosien Islantilaiset pankit opettivat.

Asuntosijoittamista olen myös hieman miettinyt. Noin 2-5 vuoden päästä voisi olla ajankohtaista, kun nykyinen sijoistustavoite lähenee loppua. En vielä tiedä onko asuntosijoittaminen minulle sopiva muoto, mutta on aikaa sitä vielä pohtia. Asuntosijoittamisesta on myös puhuttu viime aikoina niin paljon, että se tuntuu aika ylikuumenneelta sijoitusmuodolta. Olen kuitenkin jo alkanut tapojeni mukaisesti kasaamaan pikku hiljaa käteisosuutta asuntosijoittamista varten.

En ole kovin nälkäisesti tavoitellut asettamaani 100 000€ rajaa, kun tiedän sen kuitenkin lähivuosina jo tulevan vastaan (ellei sitten jotain suurta romahdusta tule). Tavoitteen sanallinen osuus "vapautta ja turvaa tulevaisuudelle" tuntuu jo saavutetulta. Asuntolainakin näyttäisi olevan maksettu 10-15 vuodessa tällä tahdilla. Nettovarallisuus on kohonnut mukavasti. Merkittävin kasvun tekijä on ollut, että palkkatuloni ovat nousseet sellaiseen luokkaan ettei sitä 5 vuotta sitten osannut edes kuvitella. Tämä hieman muuttanut laskelmiani tulevaisuuden kehityksen suhteen. Kokonaisuutena voisi luonnehtia omaa taloustilannetta erinomaiseksi. Menojani olen rukannut pitkin vuotta edelleen siihen suuntaan, että sijoitan/tuhlaan enempi itseeni. Näillä eväillä tulevaan vuoteen.