keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Vuosi 2017 takana

Huomasin vuosiraportin unohtuneen. Viime vuonna sijoitusalkun koko jatkoi kasvuaan. Käteisen osuus kasvoi huomattavasti. En vain yksinkertaisesti keksinyt oikein mihin sijoittaa. Muutenkin koko sijoittaminen on alkanut kyllästyttämään. Mediassa ja ympärillä aiheesta puhutaan yhä enemmän. Itselläni on tullut enempi "allergia" sijoittamisen suhteen ja olen mielummin ottanut etäisyyttä koko sijoitusvouhotukseen. Ei tämä sinällään tarkoita, että lopettaisin pitkän tähtäimen sijoittamista(säästämistä). Nyt lähinnä odottelen ja katselen mihin suuntaan tilanne kehittyy. Korkojen nousu saa varmasti minut enempi kääntämään suuntaa asuntolainan lyhentämiseen. Omalla tavallaan tämä olisi jopa hieno hetki satsata enempi itseensä.





Tällä kertaa laitan myös sijoitussalkun tarkan sisällön euroineen. Voin vuosien päästä vertailla miten salkun sisältö on muuttunut. Nytkään ei ole paljoakaan muistikuvia esimerkiksi tilanteesta viisi vuotta sitten.