maanantai 2. tammikuuta 2017

Tilinpäätös 2016

Vuosi 2016 oli erittäin hyvä varallisuuden kertymisen suhteen. Sijoitussalkun arvo nousi noin 13 000€ verrattuna edelliseen vuoteen. Iso osa uudesta pääomasta tuli palkkatuloista. Asuntolainakin lyheni vajaalla 9000€:lla.

Sijoitussalkun arvonkehitys


Kuluvana vuonna taisi olla jotain brexittiä, Trumpia ja mitä nyt näitä kuohuntoja olikaan. Uusina osakkeina tuli hankittua TeliaSoneraa, Handelsbankenia ja Cityconia. Muuten ostokset keskittyivät lähinnä vanhojen yhtiöiden ja ETF-rahastojen lisäyksiin. Vaihtoehtoisia sijoituksia tuli tehtyä myös jonkin verran mm. S-osuudet.

Vuoden surkein sijoitus oli Eltel joka romahti lähes puoleen. Onneksi Eltelin osuus salkusta oli pieni, koska lähden aina melko varovaisesti liikkeelle. Tämä oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, että kannattaa huolella perehtyä yritykseen ennen ostamista ja olla kärsivällinen ostojen suhteen vaikka kuinka tekisi mieli rahaa sijoittaa. Eltelin kohdalla en näin tehnyt ja hieman hätiköiden ostin. Oletin yhtiön olevan kunnossa ja toimiala sen verran tylsä ettei mitään merkittävää tapahdu. Odotin lähinnä tylsää osinkotuottoa ja tasaisen turvattua matelevaa menoa. Kaikkea muuta sitten tapahtuikin.


Allokaatio vuoden lopussa


Mukavia juttuja vuodelta 2016 oli myös elämyksiin satsaaminen. Matkusteltua tuli ahkerasti Eurooppaan ja Pohjoismaihin. Muutamassa maassa tuli käytyä, missä pitkään tehnyt mieli vierailla. Paljon myös satunnaisia yllätyskohteita. Normaalisti ei nyt näin paljoa tule matkusteltua, mutta oli kertynyt hieman varastoon matkustusnälkää. Kirjoja tuli lueskeltua noin 20-30 kpl mm. Tony Robbinsin "Raha - peli haltuun" ja Timothy Ferrisin "4 tunnin työviikko". Lisäksi suosikkibändejä tuli nähtyä festareilla ja klubikeikoilla. Hieno elämys oli myös kokea muutaman huippujoukkueen jalkapallopeli paikan päällä.

Ensi vuonnakin pyrin pitämään sijoittamisen mahdollisimman tylsänä ja automatisoituna. Ei myöskään stressiä markkinoiden kuohunnoista. Loppukevennykseksi hieman livenä nähtyä Pennywise bändiä.





2 kommenttia:

  1. Salkku kasvaa hyvää vauhtia ja kuulostaa siltä, että vuosi meni muutenkin ihan nappiin :-) tuntuu, että kaikki ostivat viime vuonna s-osuuksia, itse kun olen varsinainen perässähiihtäjä niin nyt vasta harkitsen sitä.

    VastaaPoista
  2. Eltelin ostoa harkitsin myös viime vuonna, kun Nordea sitä suositteli. Onneksi kuitenkin katsoin tuoreimmat osarit läpi, ja niistä piirtyi vähän epämääräinen vaikutelma yrityksen tilanteesta. Sitten tulikin pian totaalinen romahdus. Hyvä muistutus siitä, että sijoituskohteisiin pitää aina perehtyä huolellisesti ennen ostoa.

    VastaaPoista