maanantai 10. lokakuuta 2016

Bank Norwegian talletustili ja luottokortti

Lentoyhtiöstä paremmin tunnettu Norwegian on löytänyt sijoituskartalleni. Pohtiessani hyvä korkoista talletustiliä sattui silmääni Bank Norwegian. Säästötilin korkokin nousi 1,5% -> 1,75%. Ei huono nykyisessä tilanteessa. Plussana myös ettei nostorajoituksia ole.



Myöhemmin otin käyttöön Bank Norwegian luottokortin. Luottokortissa on mielenkiintoinen cashback ominaisuus. Käyttäessä sitä saa aina "CashPoint" pisteitä. Tietysti ostaessani lentoja kyseiseltä lentoyhtiöltä saa luottokortilla pisteitä enemmän. Pisteitä tosin ei voi käyttää, kuin Norwegian lentoihin ja valikoituihin yhteistyökumppaneihin. Muutaman kympin alennus lentolippuun ilmaiseksi on kuitenkin tervetullut bonus. Etenkin kun hyvin todennäköisesti lennän ainakin kerran vuodessa kyseisen yhtiön koneilla. Pisteitä voi tietysti kerryttää esim. bensaostoksista. Miinuksena on kova korko 21,92% jos antaa laskun mennä luotolle (luonnollisesti tarkan euron ihmisenä en anna). Monelle säästäjälle luottokortit on myrkkyä ainakin ajatuksen tasolla, mutta mielestäni oikein käytettynä tietyistä luottokorteista on oivaa hyötyä. Suomessa voimme vain haaveilla Yhdysvaltojen monipuolisista cashback luottokorteista.

Bank Norwegian luottokortin plussat ja miinukset

+ Ilmainen
+ Kerryttää bonusta (=ilmaista rahaa)
+ Jonkinlainen matkavakuutus, jos matka maksettu kyseisellä kortilla

- Kallis korko
- Lisäkustannukset valuutanvaihdossa eli kannattaa käyttää vain euro ostoksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti